Minun ei pitänyt tästä koskaan kirjoittaa, mutta kun jäi vaivaamaan aivolohkojen väliin ja pulpahtaa sieltä mokoma pinnalle koko ajan.
Viimeisellä (epäonnisella) kampaamoreissullani kuulin viereisessä tuolissa istuvan asiakkaan juttelevan aivan käsittämättömiä: "Kyllä kannattaa hankkia vähintään kaksi lasta. Mitäs jos se ainoa lapsi ei onnistu lainkaan elämässään? Ei saa ammattia, ei pääse naimisiin tai ei saa ollenkaan lapsia. On se silloin kyllä tosi hyvä olla se toinen siinä varalla."
Siis MITÄ?! En löydä sanoja kuvaamaan tuntemuksiani tuota naist.. otusta kohtaan tuolla hetkellä. Voin vain olla tyytyväinen, etten ole ammatiltani kampaaja. En nimittäin olisi pitkään. Tuon kommentin jälkeen olisin nimittäin passittanut asiakkaan pihalle kampaamosta permanenttiaineet päässään. Kyllä hän varmasti huippuonnistujana olisi itse suorittanut kampauksensa loppuun.
Kaikki ihailuni ja myötätuntoni asiakaspalvelijoille. Pitäisi muistaa millaisia kuspäitä joudutte päivittäin kestämään.
Niin. Jos joku haluaa adoptoida lapsen, perhe syynätään hyvinkin tarkkaan. Ymmärrän, että se on lapsen parhaaksi. Joskus, esim kuullessani tuollaisesta ajatusmaailmasta vain jollain tavalla ihmettelen hiljaa mielessäni, miten kuka tahansa, siis aivan kuka tahansa, saa tehdä lapsia.
Muahahah. Et usko miten meidän äiti pettyi, kun ei saanutkaan pappitytärtä. Ekasta tuli copy, tokasta metsämaisteri ja kolmas, se joka olisi saattanut papiksikin päätyä, erosi kirkosta. Siihen ei auttanut kolmekaan lasta. ;)
Siinä voi jo tosiaankin miettiä lasten hankkimisen motiiveja: toteutetaanko lasten kautta omia unelmia ja rakastetaan lasta vain, jos tietyt vaatimukset täyttyvät? Mahtavaa. Lapsettomat ja naimattomat kun tunnetusti ovat yhteiskuntamme suurimpia hylkiöitä.
Miksi naiset ottavat nuo lapsijutut niin kauhean tosissaan?