1232 km, 14 ja ½ tuntia
Heli - tien päällä taas - kirjoitettu 28.11.2004 kello 15:37
Keskiviikkona ajoin koko päivän, hämärästä hämärään, Tampereelta Kemiin. 600 km:n matkalla ehtii yksikseen funtsia ajatuksen jos toisenkin. Blogattavaa kulki jatkuvana ajatuksenvirtana pään läpi. Valitettavasti nuo viisaat mietelmät katosivat jonnekin heti ihmisten ilmoille päästyäni. Sanelukoneen tuollaiselle matkalle tarvitsisi.
Torstai-iltana systeri vei minut katsomaan villiä Kemin yöelämää. Porukkaa oli alkuillasta liikenteessä juuri niin vähän kuin pikkukaupungissa vain arki-iltana olla voi. Kiersimme kaikki keskustan kiertämisen arvoiset pubit. Baarimikon tarjoamat oluset viimeisessä pubissa olivat kiva piriste. Loppuilta riekuttiin paikallisessa Cumulus Nighlifessa, jossa ilmeisesti olivat kaikki liikenteeseen lähteneet. Paikka muistutti jossain mielessä entisen kotikaupunkini ykkösravintolaa aikanaan. Ikäjakauma oli 18 - 60. Pikkukaupungeissa ei ole erikseen teini- ja aikuisravintoloita. Jotenkin kotoisaksi olo tuolla tuli. Jutustelu alkuasukkaiden kanssa äityi illan mittaan sen verran mielenkiintoiseksi, että poistuimme vasta viimeisten joukossa portsarin ulos usuttamana.
Seuraavana päivänä pääsin auton rattiin vasta puoliltapäivin suihkun, Panadolin ja alkometrin kannustamana. Siskon miäs luovutti minulle cd:llisen Rammsteinia matkamusiikiksi. Oulun kohdalla takaraivossani alkoi virittäytyä uudelleen aamusta tuttu päänsärky. Takaraivossa takovia pajavasaroita ei lainkaan helpottanut Rammstein-cd:n lopusta löytynyt yllätys: Turmion kätilöt.
Kuka onkaan keksinyt laittaa 4-tien varteen pystyyn apteekin, kiitos hänelle! Olin lähes valmis tappamaan yhdestä särkylääkkeestä. Päänsäryn hellittäessä ilmeni uusi ongelma. Väsymys. Sepä nousi pintaan välittömästi pajavasaroiden tauottua. Samoihin aikoihin alkoi hämärtää. Tiedossa oli 350 km ajoa pussipimeässä ja silmät lurpahdellen. Matkan pelasti Hirvaskankaan taukopaikka. Ensimmäinen kunnollinen Oulun jälkeen. Oulun ja Jyväskylän välillä on onnettoman vähän huoltoasemia, joissa voisi ruokailla.
Tuulisesta Kemistä oli mukava palata hyhmäiseen Manseen. Minua ei saisi kovin helpolla asumaan rannikkokaupunkiin. Minä olen järvi-ihminen, en kaipaa "raikasta" tuulta, suolaista viimaa ja märkiä tyrskyjä, vaan peilityyntä järvenselkää ja hiljaista tuulenvirettä. Talvisen suomalaisen rantakaupungin tuuli menee luihin ja ytimiin, se on märkää ja jäistä. Minä pysyn täällä, järvien keskellä, metsien suojassa. Pitäkää te meri-ihmiset viimanne. Minä en tee sillä mitään.