
Tuo usutti bloggamaan sillä aikaa kun pöllyttelee poikain kanssa sikarin. Olen ollut hiljaa, sillä jokaisessa tekstissäni olisi ollut viime aikoina sana "ärsyttää". En halua taas kerran kirjoittaa räkyttävistä piskirakeista, rakennustyömaasta, puhelinmyyjistä tai kuvottavista tosi-tv formaateista.
Vaihdetaan vaihteeksi johonkin aurinkoisempaan.
Kuten juhlimiseen. Juhan erittäin nuorekas kummitäti täytti 70 vuotta. Oli kivaa olla vaihteeksi joissakin Juhan "suvun" juhlissa (Seija ei ole sukua), kun tuota miestä on tullut pyöriteltyä kaikissa mahdollisissa sukupippaloissa viime vuosina. Ja tullaan pyörittämään taas lähiviikkoina. Juhlat järjestettiin Pispalan vanhalla haulitehtaalla ja ohjelmasta huolehtivat mm. Haaremin helmet ja viihdyttäjä Aimo Kokkola. Viihdyimme mainiosti, vaikka en päivänsankaria lukuunottamatta tuntenut entuudestaan ketään. Boolilla saattoi olla osuutensa asiaan.
Olen myös saanut vihdoin ja viimein lopputyöni jollain lailla lopputyöni tekemisen käyntiin. En voi kertoa tuosta juuri muuta kuin että laittakaa ystävät hyvät ahkerasti mailia, tarvitsen paljon liikennettä testeihin.