Näköala peittyy betonin taa

Heli - paha päivä - kirjoitettu 3.11.2005 kello 15:39

betonirumiluksia kauniin partolanhovin edessä

Nyt alkaa olla mitta täynnä. Nimittäin tuota uudisrakentamista asuintalomme ympärille. Ilmainen vinkki: jos ette nauti rakennustöiden aiheuttamista lieveilmiöistä lähiympäristössänne, muuttakaa kauas kaupungista tai valmiiksi rakennetulle alueelle.

Meillä tätä on tainnut jatkua jo 4 vuotta. Ensin ilmestyivät kusenkeltaiset rivitalot järven puolelle. Eivät voineet millään (vaikka pyydettiin) rakentaa niitä punatiilestä. Johan se olisi sopinut aivan liian hyvin tähän miljööseen. Yläpihan naapuria en tykkää haukkua, kun siinä asuu mukava porukka (ja vielä kauniissa punatiilisessä), mutta kyllä se räjäyttely ja kivien siirtely aikanaan hieman nyppi. Viimeisin ja raivostuttavin rakennushanke on kuitenkin viereiselle pellolle nouseva asuinalue. Vuoden ajan on saanut kuunnella paalutuskoneita, räjäytyksiä, kuorma-autojen peruutuspiippauksia ja koneiden ääniä, jotka kuulostavat kersalta jolta revitään päätä irti. Lenkkipolut, kävelytiet ja niille johtavat autotiet ovat täynnä kuraa ja paskaa kuorma-autojen jäljiltä. Kun talot lopulta valmistuvat, takapihallamme karjuu 10 uuden asuinalueen tenavaa, koska tämän talon ympäristö on huomattavasti jännempi leikkipaikka, kuin kliininen betonihuussialue.

Eikä tämä tähän lopu. Tuohon viereen Kalmarin alueelle aiotaan lähivuosina tehdä jumalaton betoni-ihmisvarasto. Tana minä ala mitään. Muutan maalle jonnekin muuttotappiokuntaan, jonne ei olla rakennettu mitään uutta 10 vuoteen, eikä rakenneta!

Ps. Täällä mitään Halloween-reseptejä ole. Ja hittojako te niitä enää haette? Halloween oli ja mäni jo.

Kommentoi

Re:Näköala peittyy betonin taa

Brunkku - kirjoitettu 4.11.2005 kello 14:47

Mun H-ween kutsut taisi olla vähän etuajassa. Kyllä se on vasta tänä viikonloppuna oikeesti.

Mua risoo kaikki amerikkalaiseen viittaavakin, mutta vakaumuksellisena pakanana mä diggaan tämmöisistä mörköbileistä. Ja on se hyvä että kaveriporukassa on nää kekkerit jakautuneet: yksi juhlii isosti nimppareitaan, yksi pariskunta järkkää rapukekkerit ja mä otin Halloweenin itselleni. Tuotoi, teillä ei ole vielä omaa juhlaa...

Kommentoi

Re:Näköala peittyy betonin taa

Heli - kirjoitettu 4.11.2005 kello 16:54

Sopisiko maanantait?

Kommentoi

Re:Näköala peittyy betonin taa

Anonyymi - kirjoitettu 3.11.2005 kello 18:08

Hmm. Järvi. Lähimmät ihmiset kilometrien päässä. Hiljaisuus, jossa ei kuule ainoatakaan ihmisen aiheuttamaa ääntä. Täydellinen rauha, levollinen olo.

Kun asuu kaupungissa ei voi asua maalla. Totuus löytyy jostain siitä väliltä tai sitten pitää ottaa molemmista parhaat puolet.

Maailma alkaa olla vaan liian täysi siihen. Kohta on myös Suomi.

p.s. mikä v...u on halloween?

Kommentoi

Takaisin arkiston etusivulle