Tammikuussa tapahtunut kovalevyonnettomuus ja sen myötä tapahtunut valtavan kuvamäärän häviäminen sai minut lähes lopettamaan bloggaamisen. En ole skannannut yhtäkään nostalgiakuvaa uusiksi eikä kamera ole juuri ollut mukanani. Nyt ole päättänyt ryhdistäytyä.
Ixuksella on tullut otettua useampia videopätkiä aikojen kuluessa. Nettiin asti noita ei ole tullut vietyä, koska ovat alkuperäisessä formaatissaan olleet julmetun kokoisia. Juha intoutui editoimaan uudella iMacillaan pari pätkää ja minä rekisteröidyin YouTubeen. Lähipäivinä on tiedossa lisää videobloggausta. Ensimmäisenä esittelyssä ovat Las Vegasissa kuvatut pätkät.
Hotelli Bellagion tanssivien suihkulähteiden show tuskin jää väliin keltään Las Vegasin kävijältä. Vesisuihkut ovat komeita, mutta musiikki kornia - kuten lähes kaikki Vegasissa.