Näsinneulan á la carte ravintola - huippuruokaa huipulla (8.2.2003)

Heli - kirjoitettu 23.2.2003 kello 14:56

Tapanamme on vierailla Näsinneulan ravintolassa kerran vuodessa. Pyrimme valitsemaan tammi - helmikuisen aurinkoisen illan. Katsomme auringonlaskua, Siilinkarille hiihtäviä ihmisiä, etsimme kaikki tärkeät maamerkit ja vertaamme maisemaa vuoden - parin takaiseen. Yleensä ravintola ehtii pyöriä kolme kerrosta käyntimme aikana (yksi kierros kestää n. 45 minuuttia).

Kesäisin kyseiseen ravintolaan emme mene. Paikan hintataso on kuitenkin sen verran korkea, ettemme halua maksaa siitä kun Särkänniemessä päivän kaljaa kitanneet espoolaisisät huutavat tarjoilijalle: "Mikäs saatanan tamperelaisravintola sellainen on mistä ei saa mustaa makkaraa!! Kai Rosso on vielä auki!!" (Rossohan on tunnettu mustasta makkarastaan...)

Palvelu oli Näsinneulassa yhtä erinomaista kuin aina ennenkin, ikinä ei ole tarjoilijaa joutunut odottelemaan. Toisaalta asiakkaille annetaan ruokarauha ja annosten väliset tauot ovat juuri sopivat. On todella ärsyttävää jos kesken alkuruuan aletaan tunkea pääruokaa samaan pöytään.

Valitsimme kumpikin alkuruuaksi maa-artisokkakeiton ja pääruuaksi peuranpaistia. Viiniksi meille suositeltiin chileläinen Santa Rita Reserva Merlot. Keitot eivät ole koskaan pettäneet Neulassa. Tälläkin kertaa keitto vei kielen mennessään ja jätti meidät odottamaan tyytyväisenä pääruokaa. En muista, olenko koskaan aiemmin peuraa maistanut, ehkä joskus lapsena. Peuran lisänä annoksessa oli kermaan muhennettuja korvasieniä, mustepippurikastiketta ja mm. lanttua sisältävä lisäke. Maut täydensivät hienosti toisiaan ja viinurin suosittelema Santa Rita sopi upeasti riistan kanssa. Jälkiruuaksi valitsin vielä juustovalikoiman ja tuhosin samalla loput viinistä. Juha poltti luonnollisesti yhden oman humidorin sikareista ja joi sen seuraksi tummaa Velkoa.

Kylläisinä ja tyytyväisinä kävelimme iltahämärissä kohti Pyynikintoria ja kaverin synttäripippaloita. Mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina...


(28.7.2003)

Poikkesimme pikaisesti lounastamassa Neulassa - tavoistamme poiketen - kesällä. Arvosanaa ei ole tarpeellista muuttaa suuntaan tai toiseen. Talvella listasta uupunut korvasienikeitto ON Tampereen paras. Käy ihan pääruuasta, jos ei ole hirmuinen nälkä. Kauheasti ruuhkaakaan ravintolassa ei ollut. Saattoi johtua ulkona riehuvasta ukkosmyrskystä. Ylihuolehtivat emot olivat vieneet jälkikasvunsa turvaan salamoilta, kun taas me nousimme Neulaan vartavasten katsomaan niitä.

Ravintola Näsinneulan sivut

Arvosana (0-100): 90

Kommentoi

Re:Näsinneulan á la carte ravintola - huippuruokaa huipulla (8.2.2003)

Anonyymi - kirjoitettu 5.5.2006 kello 20:28

Koskaan ennen en ole ravintolaillan jatkuessa pikkutunneille joutunut käymään yöpalalla. Näin kävi kerran illastettuani Neulassa. Vaikka ruoka oli hyvää,olivat annokset hirmu pieniä, jopa pieniruokaisten mielestä. Kerran isommalla porukalla (10h!!) jouduimme tilaamaan sapuskat etukäteen ja pihvi oli aika surkea. Yleensä takuuvarmasti ihanan makuista ruokaa, mutta hintaan nähden annokset jopa naurettavan pienet.

Kommentoi

Pikkuannoksista

Heli - kirjoitettu 28.5.2006 kello 15:01

Viiden ruokalajin jälkeen emme ole koskaan jääneet nälkäisiksi.

Kommentoi

Re:Pikkuannoksista

Anonyymi - kirjoitettu 24.1.2007 kello 15:02

Samat sanat... kun mennään ravintolaan syömään yksi pääruoka, ei kukaan voi olettaa sen riittävän koko illaksi, ainakaan pikkutunneille..;)

Kyse on lähes AINA siitä että annokset eivät ole vertailukelpoisia hinnan, laadun/ raaka-aineiden suhteen eritasoisissa ravintoloissa.Amarillon sun muiden burgerpaikkojen annokset ovat toki edulllisia ja ISOJA ja mikseivät ihan hyviäkin tiettyyn tilanteeseen.

Kommentoi




Takaisin

Valid HTML 4.01!Valid CSS!

Heli's @ Tuotoi Since 2/2003