Hella & Huone - cuisine authentique (18.10.2003)

Heli - kirjoitettu 19.10.2003 kello 20:50

hellajahuone

Ensimmäinen kokemukseni Hellasta ja Huoneesta on parin-kolmen vuoden takaa, kun lähdimme ex tempore erään tuttavapariskunnan kanssa ravintolaan. Muistan syöneeni silloin ensimmäistä kertaa eläissäni sammakonreisiä, muuten muistikuvat paikan ruuista ovat hyvin hämäriä.

Saimme siis lopulta aikaiseksi lähteä testaamaan kunnolla Hellan ja Huoneen, tuon moneen kertaan Tampereen parhaaksi (ja kalleimmaksi) kehutun ravintolan. Odotukset olivat korkealla.

Palvelu Hellassa ja Huoneessa on huippuluokkaa. Paikan emäntä, Sanna Mallila, luotsaa ruokailijoita ranskalaiseen makumaailmaan. Tarkat selvitykset niin tarjolla olevista viineistä, juustoista kuin ruuistakin kuuluvat palveluun. Tunnelma on kotoisa, mutta silti asiantunteva ja laatua tihkuva.

Aikaisemmin ravintolan ruokalista oli piirretty liitutaululle, mutta nyt on otettu käyttöön oikeat ruokalistat. Listalta löytyi neljä valmista menuta, sekä ála carte-lista, joka sisälsi muutaman menuista puuttuvan ruokalajin. Harkitsimme hetken ottavamme kuuden ruokalajin menu Gourmand'in, mutta joku kohtuus sentään... Juha päätyi menu Volaille'en ja minä menu de la Saison'iin. Otimme myös menuisiin kuuluvat viinipaketit (n. 30 €/paketti)

Aperatiiveina joimme juomaa, joka oli sekoitus valkoviiniä, brandya ja likööriä.

Juhan alkuruoka, kermainen juurisellerikeitto, uppopaistetulla viiriäisenmunalla, oli erittäin yrttinen. Viiriäisenmuna maistui kuulemma ihan kananmunalta.

Oma alkuruokani, lämmin peruna-salottisipulisalaatti, dijonsinappivinagretilla ja ankanrasvassa kypsytetty murea kivipiira, oli kyllä helmiä sioille. En ole ikinä ennen syönyt kivipiiraa, mutta minusta se maistui joulukinkulle. Tosin kyllä oikein hyvälle sellaiselle.

Alkuruokaan mennessä ei siis ollut tapahtunut mitään maata järisyttäviä makukokemuksia, ne oli säästetty pääruuaksi. Söin pääruuaksi Pupu Tupunan, eli uunissa paahdettua kaninsatulaa, glaseerattuja kastanjoita ja täyteläistä Pinot Noir kastiketta. Aivan mahtavaa! Niin kastanjat kuin kani olivat minulle uusi kokemus, mutta eivät taatusti jää viimeiseksi, mikäli se minusta riippuu. Makujen harmonia oli täydellinen, ravintoloitsijan valitsemaa täyteläistä Bourgogne Pinot Noir-viiniä myöten.

Juhan pääruoka, uunissa paahdettu ankanrinta & marjaisa hapanimeläkastike, oli myös sovitettu viinin kanssa loistavasti yhteen. Ankka oli parasta ankkaa, mitä Juha on koskaan syönyt.

Seuraavaksi viereemme työnnettiin juustokärry, jossa oli tarjolla kuutta erilaista ranskalaista juustoa. Valikoima oli erittäin valkohome-painotteinen. Koska Juha ei ole mikään valkohomejuuston ystävä, odotin hänen nirsoilevan tässä kohtaa. Koko valikoima päätyi kuitenkin lautaselle, ja sain naureskella mielenkiintoisille ilmeille. Itse nautin joka suupalasta, jotka olivat välillä todella voimakkaita maultaan. Taisin joutua syömään osan Juhankin juustoista.

Juhan jälkiruoka, kahvijäädyke, täyteläistä tummasuklaakastiketta ja hasselpähkinäpikkuleipää, oli hyvää, mutta vaikea syödä. Jäädyke oli kovien keksien välissä, joita oli hankala murtaa.

En tiedä, oliko menussani ollut klassinen omena-karamellitartaletti ranskankermalla oikeasti klassinen. Syömieni jälkiruokien top10-listalle tuolla ei kuitenkaan pääse. Hieman liian äkkimakeaa makuuni. Myös omena olisi voinut olla hieman kypsempää - eri asia on, kuuluisiko sen olla.

Yhteenveto: Hella ja huone kuuluu selvästi Tampereen ravintoloiden kärkikaartiin. Hinnoiltaan paikka on ehkä paikkakunnan kallein. Laittaako tamperelaisista ykköseksi listalleen tämän ravintolan, vai jonkun muun, menee henkilökohtaisten makuasioiden puolelle. Itse pidän enemmän italialaisesta, siksi tällä kertaa kakkossija Hellalle ja huoneelle.

Arvosana (0-100): 91

Kommentoi

Re:Hella & Huone - cuisine authentique (18.10.2003)

Anonyymi pariskunta - kirjoitettu 31.10.2007 kello 23:20

Suosittelemme Hella & Huonetta ihan oikeasti ja vilpittömästi. Ja olemme melkein turkulaisia, joten tämä on paljon sanottu tamperelelaisesta ravintolasta! Palvelu on ihan huippuluokkaa ja ruoka justiinsa joka sentin väärtiä. Aivan huippu!

Kommentoi

Re:Hella & Huone - cuisine authentique (18.10.2003)

Mikko - kirjoitettu 15.4.2005 kello 13:53

Liitutaulu on palannut käyttöön. Oma neljän hengen seurueeni oli hyvin haltioissaan niin palvelusta, ruoasta kuin viinilistastakin.

Ravintolassa panostetaan korkeatasoisiin raaka-aineisiin ja se myös maistuu.

Suosittelen lämpimästi!

Kommentoi

Re:Hella & Huone - cuisine authentique (18.10.2003)

Hella & Huone - kirjoitettu 5.4.2006 kello 18:16

Kiitos teille!! Paras kiitos meille on, kun illallisvieraamme kasvoille leviää illan aikana autuas hymy. Paljon tuohon palvelun tasoon heijastuu myös teistä vieraista, tyytyväiset kävijät tekevät meidän salityöskentelystämmekin nautinnollsta ja helppoa. Eli ilo on molemminpuolista.

Noista liitutauluista sen verran, että ne tulevat ja menevät. Joskus keittiö haluaa antaa vähän enemmän valinnanvaraa ja silloin 3 taulua jää pieneksi.

Kommentoi

Re:Hella & Huone - cuisine authentique (18.10.2003)

Anonyymi - kirjoitettu 17.6.2007 kello 19:26

Illastimme Hellassa ja Huoneessa lauantaina 15.6. Liitutaulu oli taas käytössä. Mahtava ateria taas kerran. Haukigvellenit olivat suussa sulavia. Salin puolella olivat Salla ja nuorehko, sulavakäytöksinen nuori miestarjoilija, jonka viinituntemus oli myös huippuluokkaa. Sali oli täynnä ruokailijoita ja tunnelma välitön. Hella ja Huone on Tampereen paras ruokapaikka monen vuoden kokemuksella arvioituna ja muutkin paikat kiertäneinä. Michelin tähti tai bib suositus ei ole kaukana.

Kommentoi




Takaisin

Valid HTML 4.01!Valid CSS!

Heli's @ Tuotoi Since 2/2003