Tutkalla sumussa

Juha - kirjoitettu 30.11.2005 kello 10:30

Note-to-self: Älä koskaan demoa mitään tv-kameroiden edessä, ellet ole testannut juttua etukäteen.

Mersu onnistui luomaan S-sarjalleen roppakaupalla kielteistä julkisuutta esittelemällä uutta törmäyksenestojärjestelmää. Tutkaan perustuvan turvatoiminnon pitäisi lyödä liinat kiinni, jos auton kulkureitillä on este - esimerkiksi sumuun pysähtynyt auto.

Ongelmana oli, että järjestelmää demonstroitiin törmäyshallissa, jossa tutka ei toiminut. Seinistä ja katoista tulevat heijastumat estivät järjestelmän toiminnan. Paikalla ollut AutoBildin toimittaja kuitenkin painosti, että demo voitaisiin järjestää ja kuvata feikkaamalla. Koska tilanne oli lavastettua sumua myöten, oli oikean jarrutuskohdan havaitseminen mahdotonta. Siispä lattialle aseteltiin kakkosnelosen pätkä, jonka yli auto ajettiin ja jonka piti toimia merkkinä siinä, että nyt pitää lyödä jarrut päälle.

Suunnitelma oli sinänsä varsin toimiva ja olisi ollut menestyksellinen varmaan kaikkien muiden autojen kohdalla paitsi S-mersun. Ilmajousituksella varustettu auto nimittäin nielaisi tiessä olevan möykyn niin tehokkaasti, ettei kuljettaja huomannut mitään vaan täräytti komeasti kolme S-mersua paskaksi. Näistä kaksi siis olivat hallin perällä sumun sisällä.

AutoBildin toimittaja sai potkut vehkeilystä eivätkä Mersun miehetkään tainneet päänsilityksellä selvitä. Katso video, lue juttu.

Kommentoi

Re:Tutkalla sumussa

granne - kirjoitettu 30.11.2005 kello 17:03

Huahha... Olipahan kusetus... Tolla AutoBildin kaverilla on kylä tulevaisuus poliitikkona, jos noin kirkkain silmin pystyy latelee puhdasta jaskaa kameroille.

Ite asiassa Mersukin mokas, tossa lopussaha toi Mersun ravattiteline tunnusti et he ei Sternille kertonu et ei se tutka täällä hallissa pelitäkkään vaan kuski jarruttaa perstuntumalla.

Minkä takia ei voinu heti selittää et halli häirittee tutkaa sen sijaan et yrittää vetää hatusta jotain kun ei sit kuitenkaan osaa taikoo?

No, stutgartilainen muoviauto kerää vaan lisää mainetta, kunniahan on menny jo ajat sitte. Eihä noi kelpaa nykysin taksareillekaan, miks niillä muitten pitäis ajaa?

Kommentoi

Takaisin arkiston etusivulle