Omenaa etsimässä

Juha - kirjoitettu 15.9.2003 kello 08:05

Power Mac G5

Tässä on viimeaikoina ollut hieman omenainen olo. Homma lähti siitä, kun kun löysin Lingosta linkin uuden Power Mac G5:n kuviin.

Muutamaa päivää myöhemmin juttelin erään teollisen muotoilijan kanssa tietokoneista ja ohjelmista, joita he käyttävät. Aihe sivusi myös Mäkkejä. Kaveri muisteli miten hän osti oman Mäkkinsä samaan aikaan kun naapurinsa osti PC:n pari vuotta sitten. Mäkki oli muutaman mummon hinnakkaampi, mutta ominaisuuksiakin oli enemmän. Nyt kun kaksi vuotta on kulunut, naapuri on upottanut PC-laitteistoonsa yhteensä 25 mummoa ja paketin ominaisuudet alkavat olla Applen tasolla, jota ei kahden vuoden aikana ole laajennettu kuin ohjelmapäivityksin.

Lauantai oli meillä GLD (General Leisure Day) ja päätimme Helin kanssa lähteä palloilemaan kaupungille (tsekkaamaan uudet Cadillacit Metro-Autoon jne. :-) ). Vilkaisin lähtiessä nopeasti netistä missä Tampereella myydään Mäkkejä. Supertyrää ehdotettiin ensimmäiseksi, E-pistettä seuraavaksi. Metro-Autosta palattuamme kiertelimme aurinkoista Tamperetta Pispalan kautta kohti keskustaa ja päätin, että poiketaanpa "siellä G-pisteessä, kun täällä päin ollaan". Firma sijaitsi entisen Suomen Trikoon tehdasrakennuksessa. Kaikkialla oli hiljaista, mutta firman logo löytyi ovesta. Astuimme sisään vanhaan tehtaaseen. Ennen sotia rakennettu hissi ruksutti kaikuvassa porraskäytävässä ylöspäin. Tasanteella oli aukioloajoiksi merkitty vain "arkisin:". Ovi oli raollaan ja vilkaisimme sisään. Käytävä oli pimeä. Poistuimme.

Nyt alan ymmärtää miksi Mäkkejä ei ole joka pojalla. E-pisteestä olisi saattanut löytyä joku laitetta esittelemäänkin, jos olisi ollut taskulamppu mukana...

No, siirryimme keskustaan ja PC Superstoressa oli yksi iMac esillä. Täytyy kyllä myöntää, että siro ja hyvin muotoiltu laite vetosi meikäläiseen. Myös käyttöliittymä vaikutti varsin toimivalta. Olen ennen vanhaan tehnyt paljonkin softaa NeXTille ja oli iloinen yllätys löytää NeXTin kanssa etäisesti yhtenevä tiedostobrowseri ja ohjelmien asennuspalikka. NeXTstep ei olekaan kuollut!

Superstoressa ei ollut esitteitä eikä kukaan ollut kiinnostunut Mäkkinäpräilystäni (vaikka Heli pisti iTunesista imutettuja biisejäkin soimaan välillä huomattavan lujalla). En esimerkiksi tiedä vielä mitä eroa on iMacilla, eMacilla, G4:llä ja G5:llä. En myöskään tiedä mitä Mäkit maksavat. Esittely-iMac olisi kylkeen liimatun lapun mukaan irronnut 1395 eurolla.

Mäkin ostajalla pitää selvästikin olla päättäväisyyttä päästä tutustumaan koneeseen ja ostamaan se. Noh, ehkäpä innostun vielä lisää, jos pääsisin jossain laitetta käyttämään ihan ohjelmien kera.

Kommentoi

g-pisteen värinää

Omppu - kirjoitettu 23.9.2003 kello 11:02

Suosittelen E-pistettä silloin kun se on auki. ;-) Ystävällinen palvelu ja laittavat koneen haluamaasi kuntoon valmiiksi. Heillä on myös näytillä Macceja vähän paremmin kuin puuceestoressa.

Kommentoi

Re:g-pisteen värinää

Juha - kirjoitettu 23.9.2003 kello 20:03

Ok, pitää harkita. Tulostin tänään loistavan MacOS X -ohjeen, josta pääsee vähän kärryimme Macin sielunelämästä. Systeemi näyttää itse asiassa hyvin paljon vanhalta kunnon NeXTstepiltä, jolla tein useamman vuoden töitä 90-luvun alkupuolella.

Olen harkinnut käytettyä Macciä. Huuto.netissä on jotain myytävänä - samoin nyysseissä. En vain tiedä, millainen vehje pitäisi olla. Minimivaatimus olisi 17-tuuman värinäyttö ja MacOS X. Onko G3-sarjan vehkeet poissa vaihtoehdoista ja kannattaa suoraan katsoa joku G4? En haluaisi sijoittaa tässä vaiheessa Mäkkeilyyn edes tuhatta euroa.

iMac, eMac, macMac, heitäpä vähän tietoa, mitä malleja kannattaisi etsiä käytettynä, jos vaatimukset ja hinta ovat nuo edellä esittämäni. Paljonko megahertsejä/muistia/levyä pitää olla, että OS X jaksaa pyöriä edes siedettävästi?

Kommentoi

Re:g-pisteen värinää

Anonyymi - kirjoitettu 26.9.2003 kello 14:50

apropos, myös bulldogilla (bdog.fi) on jotain ibookkeja myynnissä. mutta miten löytää käytettyjä? huuto.net, onko muita?

Kommentoi

Re:g-pisteen värinää

Omppu - kirjoitettu 26.9.2003 kello 13:44

Kaverin periaatteen mukaan kannattaa irrottaa kaikki rahat, mitä irtoaa ja lainata loput ja ostaa uusin ja suurin, koska sillä on jäljellä olevaa käyttöikää eniten. ;-)

Mun suosikki on tietysti G4 PowerBook, josta tuli uusittuja mallejakin juuri. Jos saat 15 tuuman version käytettynä vaikka parikin vuotta vanhana versiona, osta pois, jos hinta on alle kahden tonnin. Melkein mihin tahansa käyttöön piisaa kuitenkin 12-tuumainen PowerBookkikin, jonka kaveriksi voi hankkia isomman ulkoisen näytön.

G4-pönttökoneita on varmaan tarjolla sopivaan hintaan käytettynä. Senkin lisukkeeksi voi sitten ostaa minkä tahansa halvan näytön. iMaceista ja muista ei ole tietoa.

Muistia min. 256, hertseillä ei ole niin väliä ja kovalevyä niissä on aina tarpeeksi, paitsi jos meinaa tunkea sen täyteen musiikkia tms.

Näillä on joskus kummia tarjouksia:

http://www.mustapekka.com/tarjous.html

Kommentoi

Takaisin arkiston etusivulle