- Pääsivu
- Autohifi
- In English
Uudessa Imagessa oli juttua kehäkolmoistumisesta. Suomi saa minun puolestani kehäkolmoistua, kunhan ei ala norjalaistumaan.
Tulin viime yönä takaisin parin päivän työreissulta, joka suuntautui keski-Norjaan. Koko matkaan lähtö hieman epäilytti, koska norjan taidot ovat päässeet ruostumaan tipattoman tammikuun johdosta.
Yhteistyökumppani oli onnistunut valitsemaan puljunsa perustamispaikaksi kylän, joka oli keskellä ei-mitään. Kartta kertoi, että Kälviän kokoisen mustan pisteen läpi kulkee sentään Norjan halkaiseva pääväylä E-6.
Kolme (!) lentoa ja kuusi tuntia myöhemmin olin jo päässyt Tampereelta noin 115 km etäisyydelle määränpäästä ja eikun Hertzille vuokraamaan Golffia. E-6 näytti ihan kunnon tieltä 70 km/h nopeusrajoitusta lukuunottamatta. Matka pysähtyi jo parin kilometrin päästä tietulliin, jonne onneksi kelpasivat eurot (mukana ei ollut kurnun kurnua).
Viitisen kilometriä tietullin jälkeen motari oli poikki ja liikenne ohjattiin kiertotielle. Ongelmana oli, ettei kiertotielle oltu vaivauduttu laittamaan mitään kylttejä minne päin pitäisi kääntyä, jos haluaisi jatkaa E-6:tta. Muita autoja seuraamalla reitti kuitenkin löytyi. Pientä 40-50 km/h rajoituksella varustettua kinttupolkua pitkin pääsi takaisin E-6:lle jo kolme varttia myöhemmin. Upeaa.
Norjalaisilla on kyllä vekkuli käsitys toimivasta tieverkostosta. E-6 oli suurimman osan matkasta 70 km/h rajoituksella varustettu todella kapea tie. Ettekö usko? Kyseessä ei todellakaan ole mikään highway, jos kaksi rekkaa ei mahdu kohtaamaan sillalla! Pieniä kyliä on tuon tuostakin ja nopeusrajoitus näiden kohdalla laskee viiteenkymppiin. Koko 115 km reissun kului 2,5 tuntia aikaa!
Sama horrori jatkui seuraavana päivänä paluumatkalla. Kaiken kuitenkin kruunasi SASsin palvelu. Self-service-masiina sanoi, ettei lippuja pysty kirjoittamaan koneella, menehän tiskille. Tiskillä täti vähän aikaa sääti lippujen kanssa, mutta lykkäsi kolmet tiketit hetken kuluttua kouraan. Lippuja sen paremmin tutkimatta lompsin terminaaliin odottelemaan. Boarding oli jo alkanut, kun huomasin viimeisen lipun menneen väärin: Vaikka matkan määränpää piti olla Tampere, lipussa luki Helsinki. Kyllähän Helsingistä Tampereelle toki pääsee, mutta koska lento saapuisi Suomeen yhden aikaan aamuyöllä, olivat julkiset kulkuneuvot aika vähissä. Siispä heti koneesta päästyäni lompsin Oslossa SASsin tiskille kitisemään väärästä lipusta. Selvisi, että alkuperäisen reittisuunnitelman mukainen Köpenhamina-Tampere -lento oli peruttu kyseiseltä päivältä ja eikä liput kirjoittaneen tädin mieleen sitten juolahtanut sen paremmin ilmoitella!!!
Otsavaltimon pullistellessa SASsin tiski teki Oslossa kolmen ihmisen voimin töitä, että sai buukattua paluun Tukholman kautta Tampereelle vielä samana iltana. Lisäongelmia aiheutti, että muutokset pitäisi tehdä 15 minuutin sisällä ja buukkausjärjestelmä oli ihastunut jo alkuperäiseen Helsinkiin suuntautuvaan reittiini niin kovasti, että Tampereen vaihtaminen määränpääksi ei onnistunut ilman paria "helvete"-sanaa. Loppujen lopuksi tax-free-ostokset jäivät sitten tekemättä, koska Tukholman kone oli juuri lähdössä (monitorissa luki GATE CLOSED) kun sain uudet liput.
No enhän minä olisi Balvenien Portwoodia halunnutkaan. Norja on paska maa.