- Pääsivu
- Autohifi
- In English
Viime viikot ovat olleet hieman kiireisiä ja se näkyy bloggaamisessa. Vaihdoin kesäkuun alussa työpaikkaa ja lähes tunnollisena ihmisenä vanhojen hommien päättäminen säädylliseen vaiheeseen + hyppääminen uuteen oravanpyörään on näkynyt kirjallisen tuotoksen määrässä. Ja jos tarkkoja ollaan, nämä sivut olisi syytä poistaa netistä muutenkin.
Olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni töissä aivan ydinkeskustassa. Parasta uudessa työpaikassa on, että kun astuu ulko-ovesta pihalle, 30 cm oikealle on terassi. Asiat voisivat olla huonomminkin.
Muita hyviä puolia keskustatyöskentelyssä on moninaisten ruokapaikkojen määrä. Vaikka keskivyötärö kertookin toista, pidän kylmistä salaateista. Työkaverit neuvoivat heti ekoina päivinä uuden ravintelin läheltä työpaikkaa, Bistro Venlan. Kauppakadun ja kävelykadun kulmassa oleva pieni salaaattibaari on keidas, jonka olemassaolosta en ole aiemmin tiennyt. Todella runsaat (ja runsailla särpimillä varustetut) salaatit vievät kielen mennessään ja ruoan saa tarvittaessa mukaankin, jos sattuu olemaan kiire.
Toinen mukava fiitseri uudessa työpaikan sijainnissa on lisääntynyt after-work-sosiaalisuus. Töitten jälkeen tulee nyt entistä useammin lähdettyä yksille (tai kuusilletoista) kavereiden kanssa.
Vaikka jätin vanhan firman varsin haikeissa merkeissä, ei pieni uudistuminen varmasti tee pahaa kellekään. Itse olen kököttänyt enemmän tai vähemmän samoissa kuvioissa vuodesta -94 lähtien, joten nyt oli jo korkea aika vaihtaa muutenkin. Firman nimi on vuosien varrella vaihtunut monestikin, mutta työympäristö ja ihmiset pysyneet samoina.
Nyt isommassa loikkauksessa yksi silmiin pistävimmistä muutoksista on vauhdin kasvaminen. Vaikka asiat ovat periaatteessa haastavuudeltaan ihan samoja kuin ennenkin, niihin tarttuu nyt entistä hanakammin ja tietty ympäristön tuntemattomuus (ei niinkään epävarmuus) tuo ainakin minulle mielenkiintoa duuniin. Lisäksi uutena kaverina ideat saa hyvin esille, koska vastaväittäjiä ei ainakaan vielä :-) ole ilmaantunut. Kyllä se isoin särmä tuostakin toki kuluu, kun aikaa vähän kuluu enemmän.
Moro,
onnea uudelle työpaikalle !
t Bo