- Oskarimaailma
- In English
Hellelukemia tavoittelevat kelit ovat nostaneet kämpän lämpötilaa ja sitä kautta myös akvaarioveden lämpöä. Olemme tihentäneet vedenvaihtoja ihan lämpötilan kurissa pitämiseksi. Altaan vesi nousee muutamassa päivässä 28 asteen tuntumaan, kun se normaalisti on 24-25 astetta. Pikkuoskuja veden lämpö ei paljoa näytä hetkauttavan, mutta monnivaari on välillä ollut hassun värinen.
Vesi on ollut muutenkin vähän harmaampaa, kun ruokintoja on aiempaa tiheämmin. Oskarit ovat nimittäin oppineet heräämään aamulla aikaisin ja pyytämään ruokaa ennen kuin lähdemme töihin ennen seitsemää. Seuraava ruokinta on heti töistä tultuamme neljän maissa ja viimeinen vielä ennen valojen sammumista yhdeksän jälkeen illalla.
Lisäkuormaa aiheuttaa, että suodattimen ottoletkun päähän jouduttiin asentamaan sihti, etteivät pienet loukkaisi itseään (normaalisti siinä on vain putken pää, josta menee vähän isommatkin jätökset hienosti läpi). Nyt sihti tukkeutuu helposti Hugo-monnin jätöksistä ja kesäkurpitsan palasista. Eikä se vesi varmasti kierrä ihan yhtä tehokkaasti kuin ilman sihtiä - oli se sitten puhdas tai likainen. Sihdille annetaan kyllä kyytiä heti kun nuo meidän oskarinpojat ovat kasvaneet sen verran isoksi, etteivät enää loukkaa itseään.