Oskut

Oskarit, eli riikinkukkoahvenet, ovat ehkä seurallisimpia kaloja, mitä voit altaaseesi hankkia. Näillä kaloilla on selkeästi erilaisia ilmeitä ja mielentiloja, voit nopealla vilkaisulla todeta ovatko oskut hyvällä vai pahalla päällä vai ovatko ne ehkä väsyneitä. Oskarit haukottelevat, aivastelevat, yskivät ja jopa hymyilevät (ihan tosi) =) Oskareista tulee nopeasti kavereita, joista luopuminen tuntuu yhtä pahalta kuin jonkun ns. "normaalin" lemmikin menettäminen.

Jokaisella oskulla on luonnollisesti aivan omat luonteenpiirteensä, ja siksi ne ansaitsevat jokainen tulla nimetyksi. Meillä joka kala on saanut nimensä siinä vaiheessa, kun ne kykenee erottamaan toisistaan, eli vajaan vuoden ikäisinä.

Ok, kiva kala, mutta muutama perusvaatimus on, ennen kuin voit juosta akvaarioliikkeeseen hakemaan oskarisi:

Tsekkaa, että sinulla on tarpeeksi iso allas. Jo yhden ainoan oskarin sijoittaminen alle 200-litraiseen altaaseen on selkeää eläinrääkkäystä, kala kun kasvaa 30 cm pitkäksi. (Perussääntö 200l/eka oskari + 100 l/lisäoskari)
Pikkusintit on syytä unohtaa oskarialtaasta, ellet sitten halua tarjota oskuille vähän hinnakkaampaa elävää ruokaa.
Olethan ahkera siivoamaan akvaariota? Oskarit eivät ole kaikkein pieniruokaisimpia kaloja, ja jätettä syntyy sen mukaan.
Säännöllisen siivouksen lisäksi allas tarvitsee tehokkaan suodattimen.

Altaassamme majailleita Oskareita

HOMER

Homie oli taatusti yksi värikkäimmistä oskuista, mitä Suomen niemellä on nähty. Osittain tästä syystä Homie on saanut kunniapaikan myös etusivulta. Homie oli tosi "cool" kala, ei vähästä hätkähtänyt, ja oli selvästi porukan pomo. Homien erikoisalaa olivat pitkät maraton-uinnit; se saattoi viipottaa tuntikausia allasta edestakaisin. Valitettavasti Homie poistui paremmille körmyilyvesille syksyllä 2000.

HELGA

Helga oli meidän altaan mamma. Se teki kahdet kudut tehnyt Olgan kanssa kesällä, kun vesi lämpisi 30 asteen tienoille. Helga oli myös meidän kasvokala; se oli kiinnostunut älyttömästi ihmisten naamatauluista. Helga seurasi jatkuvasti ihmisiä - jopa siinä määrin, että välillä rupesi häiritsemään sen tuijotus. Helga oli myös mukava altaan siivouksen yhteydessä; on ainut oskuista, joka ei ole kertaakaan tullut näykkimään.

Helga lakkasi äkisti syömästä syksyllä 2002 ja meni nyhjöttämään altaan pohjalle. Pölhö, jonka kanssa Helgalla oli ollut hieman vipinää kututouhujen suhteen, tuli Helgan viereen ja oli siinä niin kauan kunnes Helga yön aikana nukkui pois. Kuka voi sanoa, etteivätkö oskut olisi sympaattisia otuksia?

OLGA

Olga oli meidän Kuplakala. Tämä fisu sekosi aikuisuuden kynnyksellä 20 cm pitkän ilmastuskiven kupliin totaalisesti! Emme koskaan onnistuneet selvittämään, mikä kalaa kuplissa kiehtoi. Siirsimme useasti kuplien paikkaa, jolloin Olga seurasi perässä vahtien agressiivisesti kupliaan. Varsinkaan Vihtorilla ei ollut asiaa alueelle (molemmat ilmeisesti uroksia). Myös monnit saivat kyytiä, jos erehtyvät kupliin makaamaan. Ilmastuskiven alueen siivoaminen oli myös aivan oma kuvionsa. Kun Olga oli pahalla päällä, tarvittiin siivousoperaatioon kaksi ihmistä; toinen jahtaamaan vihainen oskari tiehensä ja toinen siivoamaan. Luulisi kalan saaneen ilmavaivoja moisesta, mutta ei, ainut hyvä syy kuplista poistumiseen on ruokailu.

Kuplakalamme siirtyi kalataivaaseen kesällä 2003.

VIHTORI

Altaan "pieni" osku oli Vihtori, joka oli välillä ihan kamalan rohkea. Siivouksen yhteydessä joskus vähän pelotti...(kuva). Vihtori oli altaan suursyömäri, aina pyytämässä ruokaa. Kesällä Vihtori mutusti mielellään kämpästä pyydystetyt kärpäset, josta Vihtorin lisänimi: Ötökkäkala.

Samoin kuin Olgan, myös Vihtorin vedellinen vaellus päättyi kesällä 2003.

PÖLHÖ

Pölhö saapui yhtäaikaa Pedron kanssa (alla) altaaseemme. Kala oli iso, mutta jotenkin reppanan näköinen. Hieman jopa epälimme, onko fisu tarpeeksi "kovis" pärjätäksensä muiden joukossa. Epäilyksemme osoittautuivat täysin turhiksi kun Pedron häivyttyä muihin maisemiin kala otti itselleen altaan "ykkösnaisen" roolin. Koko allas oli hänen kutualuettaan. Hiekka pöllysi ja Helga sai kyytiä. Urosten oli kyllä lupa tulla läänille...

Nimi Pölhö tuli kalan hieman hölmöstä ulkonäöstä ja sen tavasta syödä. Vesi roiskui ja peitinlasit kolisivat, kun Pölhö hyökkäsi ruuan perään pinnalle. Voin hyvin kuvitella jonkun epätoivoisen henkilön vieneen Pölhön Leppävaarioon, jotta vehtaaminen ja terrori on loppunut omassa altaassa. No, meillä oli tilaa ja seuraa vähän sekopäisemmällekin Oskulle.

Pölhö on ehtinyt meillä olonsa aikana esittää parikin varsin häkellyttävää temppua. Ensimmäiseen liittyy myös hajuefekti (!). Heli käveli eräs viikonloppuaamu altaan ohi pyykkipino sylissään ja Pölhö taisi luulla pakettia jumalattoman isoksi kalaksi. Oskari törmäsi ensin päätylasiin, lähti uimaan siitä ylöspäin, pomppasi päällyslasin ja altaan reunan välistä ulos niin, että päällyslasi tipahti altaaseen ja läpsytteli parin metrin matkan pitkin parkettia aina makuuhuoneeseen asti! Hämmästystyksestä tuupertuneena kala kääräistiin äkkiä pyykkipinossa olleeseen paitaan ja kiikutettiin takaisin altaaseen. Pölhö selvisi rytäkästä (mm. puolentoista metrin pudotuksesta lattialle) ilman suurempia kolhuja - mitä nyt vähän kyljestä lähti suomuja. Parketilla oli verisiä jälkiä kaikkialla missä kala oli loikkinut ja koko kämppä haisi kalalta vielä seuraavanakin päivänä. Pölhö ei välikohtauksesta paljon stressaantunut vaan tuli illalla syömään niin kuin ei olisi koskaan ruokaa aiemmin saanutkaan.

Toinen Pölhön esittämä temppu oli, kun altaassa peitettiin hohkakiveä hiekan alle ja Pölhö tuli siihen körmyilemään. Kala seurasi kättä altaassa ja taidettiin sitä vähän härnätäkin kieputtamalla kättä kalan ympäri (ja Pölhö pyöri kuin koira jahdaten omaa häntäänsä). Lopulta kun käsi vedettiin pinnalle, niin oskari porhaltaa täyttä vauhtia perässä ja loikkaa valehtelematta 20-30 cm korkeudelle vedenpinnasta loistakahtaen näyttävästi (=10 litraa vettä lattialle) takaisin altaaseen. Eipä ole Pölhöä kieputettu sen jälkeen...

Pölhö kuoli kesällä 2003 hypättyään altaan peitinlasien välistä lattialle keskellä päivää, kun olimme töissä. Epäilemme, että vahinko on sattunut kesken Olivian kanssa käydyn reviiritaistelun.

PEDRO

Tämä tumma ja tulinen fisu on ihka aito Amazonin oskari, eikä mikään marjanpoimija. Ihastuimme kalaan ensi silmäyksellä Leppävaariossa. Kala oli iso, pirteän näköinen ja selvästi luonnetta omaava - kuinka oikeassa olimmekaan. Ostimme Amazonin hirmun meille maaliskuussa 2001. Pedro oli välittömästi kuin kala vedessä. Tästä alkoivat kaikkien aikojen kiivaimmat valtataistelut. Ja Pedro voitti jokaisen. Seuraavat kolme viikkoa muut oskut tärisivät altaan oikeassa reunassa. Harkitsimme jo diktaattorin päiviltään laittamista, kun Pedro sai kodin erään Tamperelaisen firman altaasta, joka on kaksi kertaa isompi kuin meidän pönttömme. Siellä Pedrolla on seuranaan mm. 5 pienempää oskaria. Diktaattori-moodi ei ole uudelleen iskenyt päälle nyt kun aikaa on kulunut jo parisen vuotta.

OLIVIA

Olivia ostettiin kesän kynnyksellä 2003 neljänneksi isoksi oskuksi altaaseemme. Aiemmat kokemukset uuden oskarin tuomisesta aikuisten oskarien olemassa olevaan jengiin ovat olleet ristiriitaisia, mutta päätimme ottaa riskin. Tuhoisin seurauksin.

Olivia kärhämöi heti altaaseen päästyään kaikkien kanssa hyvin riitaisesti, mutta erityisesti Pölhön kanssa olivat evät ristissä todella usein. Noin viikon kuluttua Olivian saapumisesta Pölhö löytyi lattialta kuolleena, kun tulimme illalla kotiin. Koska kukaan ei ollut paikalla, ei varmaa syytä onnettomuuten voi sanoa, mutta eiköhän se tavalla tai toiselle liittynyt reviirikiistaan Olivian kanssa.

Viikkoa myöhemmin töistä tullessamme Olga makasi kyljellään pohjalla. Kalan suomuista oli yli puolet revitty irti, evät revitty ja Olivia sen kun jatkoi hyökkäilyään henkihieverissä olevaa Olgaa kohden, vaikka kala oli täysin puolustuskyvytön. Olga oli pakko lopettaa seuraavana aamuna, kun Huugo alkoi imeskellä kalan kylkeä eikä se jaksanut pistää yhtään hanttiin.

Rauha palasi altaaseen ja jäljellä olivat Vihtori ja Olivia. Kalat uiskentelivat kaikessa rauhassa yhdessä pitkin allasta. Vajaan viikon. Taas kun tulimme yhtenä päivänä töistä, oli Vihtori revitty samalla tavalla kuin Olga + kumpikin silmä oli vaurioitunut. Vihtori päästettiin kärsimyksistään ja niin myös Olivia. Olivialla ei ollut naarmun naarmua, mutta viha kolme rakasta lemmikkiämme tappanutta terroristia kohtaan oli niin iso, kalalta väännettiin saman tien niskat nurin. Ja ennen kuin joku ehtii kysyä, että miksi ette vieneet sitä akvaarioliikeeseen, niin kysypä itseltäsi: Haluaisitko sinä Olivian kaltaisen kalan altaaseesi? Emme halunneet vahinkoa kiertämään.

Oskarista on monenlaisia juttuja liikenteessä, tässä yksi tosi juttu, vastuuton mutta tapahtunut ja koomisuudessaan hauska juttu :lol
Helsingissä joku oli heittänyt/laskenut liian suureksi itselleen käyneen oskarin kolera-altaaseen. Kala oli ollut siellä shokissa, mutta elossa, kun joku oli huomannut sen ja hankkinut joltakin torikauppiaalta sangon ja kala oli pyydystetty siihen. Sitä joukolla ihmetteli suuri porukka, että mikä ihmeen kala tämä on???. Kukaan ei ollut tiennyt mistä kalasta oli kyse. Joku epäili merikalaksi, joka sattumalta oli eksynyt Suomeen. Joku oli soittanut Helsingin vesilaitokselle ja sieltä oli vihdoin saatu joku vesi-insinööri langanpäähän, jonka kaloista olisi pitännyt jotakin tietää. Aikansa selityksiä kuunneltuaan "inssi" oli sanonnut olevansa 10-15 minuutin perästä kolera-altaalla kun ei kuvauksista mitään Suomen järvi/merikalaa tunnistanut ja oli asiasta kiinnostunut. Inssin saapuessa paikalle kala eli sangossa edelleen. Inssi vilkaisi sankoon silmät pyöreänä vaistomaisesti huulilta päästen "Oskari perkele!" jolloin joku toinen hölmö ilme kasvoillaan hölmönä loihtemaan, "Tunnetko sinä tuon kalan?!."

Tarina lainattu Kirjoahven netin keskustelupalstalta. Kiitos nimim. Timppa

Oskarilinkkejä:

Comprehensive Guide to Astronotus Ocellatus, laaja, mutta selkeä opas oskareista.
Species Summary for Astronotus ocellatus, tieteellistä faktaa oskarista.