- Oskarimaailma
- In English

Polkkaaminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle ainakin Oskarimaailman osalta, mutta tässä kesän aikana oskualtaassa on tapahtunut pari mainitsemisen arvoista juttua:
1. Kaksi oskariamme, Valtsu (2 v) ja Mini (1 v) äityivät nytkyttelemään laakean kiven päällä pari viikkoa sitten siihen malliin, että eräänä päivänä kivi oli täynnä kutua. Emme nähneet itse kututapahtumaa, joten epäselväksi jäi osasiko nuori Mini hoitaa homman loppuun (Valtsu selvisi naaraaksi, putki oli vielä ulkona kun huomasimme kudun). Ylpeät oskarivanhemmat vartioivat kiveä urheasti lähes koko päivän, mutta illalla alkoi jo muut jutut kiinnostaa enemmän ja Huugo-monni pääsi maistamaan kaviaaria. Aiheesta löytyy pari kuvaa oskarialbumista.
2. Viime viikonloppuna pesin suodattimen (Sacem Marathon 2000) ja ihmettelin, kun se pissi hiljaa alleen kasauksen jälkeen. Tarkistin letkut, tiivisteen ja kiinnitykset, mutta kaikki oli kunnossa. Lopulta selvisi, että suodattimeen oli tullut hiushalkeama kanteen, josta vesi vuosi moottorikopan sisälle ja sieltä suodattimen alle. No, olihan vehkeellä jo ikää 10 vuotta. Soittokierros Tampereen akvaarioliikkeisiin johdatti Eheimin 2080-suodattimen jäljille, joka löytyi kohtuulliseen hintaan esittelykäytettynä. Tämä pro-mallin suodatin osoittautui tehokkaaksi (kaksi imuletkua!) ja hiljaiseksi ja suodatinmassaakin mahtuu riittävästi oskualtaan tarpeisiin. Huono puoli on iso koko. Pönttö ei nimittäin mahdu kovinkaan hyvin vanhan suodattimen paikalle, vaan törröttää turhankin huomiota herättävästi altaan alta. Ehkäpä siihen voisi jonkun kaapin hoitaa näkösuojaksi...